Jos puudelit osais puhua

Blogin tähtien puheenvuorot OSA 1:

”Eikka tässä moro! Mulle sanottiin että isoveikka aloittaa joten niin mä sitten aloitan. Mä oon meidän lauman pomo, siis meidän koiralauman pomo, äippää pitää kuitenkin totella ja mielistellä. Oon aikamoinen Mr. Charming jos ette tienneet sitä, aikas monen tytön olen hurmannut ja kyllä pojatkin musta tykkää. Oon mä aikas monen kaksijalkaisenkin ehtinyt tähän ikään mennessä hurmata, ne haluu aina moikata kun nähdään kylillä. Kyllä mä ihan tuntemattomiakin tykkään moikkailla jos ne hymyilee mulle tai alkaa lässyttään mulle jotain. Pikkuveikka osaa olla usein pain in the ass, mutta kyllä mä sen ruodussa pidän, vaikka joskus annan sen luulla toisin. Mä en diggaa tulla portaita ylös, tykkään tulla ne omaan tahtiin ja rauhallisesti. Kotiportaita mennessä pikkuveikka jää ylimmälle rapulle mua kyttään jos äippä ei huomaa, puskee iholle komentaan heti kun pääsen vikalle rapulle. Siinä vaiheessa äippä tulee komentaan pikkuveikan pois mua kiusaamasta. Vapaana ollessaan broidi tunkee iholle tökkimään kaiken maailman leluilla ja kepeillä. Joskus lähden juokseen ja kisaan sen kaa, yleensä tykkään ensin kuitenkin haistella muiden koirien terveisiä. Pikkuveli ei aina tahdo uskoa ja tulee takaisin tökkiin, silloin mun täytyy komentaa vähän kovemmin. En kuulemma oo oikein uskottava aina, mutta kyllä se mua uskoo..ainakin useimmiten! Oon opettanut broidille vaikka mitä, esim. miten huippua on kieriskellä lumessa ja nurtsilla ja miten kivaa on kesällä pulahtaa järveen. Oon opettanu sille nukkumisen tärkeyden (erityisesti sen että aamulla nukutaan aina pidempään kuin äippä), aina ei tarvii riehua niin kauheesti. Nykyään se osaa olla sisälläkin ihan kivasti eikä ole koko ajan riehumassa lelujen kanssa. Välillä mä näytän pikkubroidille miten juostaan, on mulla sentään pidemmät koivet millä pinkoa. Opetin mä sille senkin miten siistiä on kerjätä ihmisiltä raputuksia ja huomiota, vähän harmittaa että tuon taidon sille opetin, meillä on nimittäin aina pientä kisaa siitä kumpi saa enemmän huomiota. Muutenkin se ottaa musta mallia joten yritän käyttäytyä sen mukaisesti, en tosin aina onnistu. Oon kuulemma äipän mukaan välillä aikamoinen jääräpää, herkkäkin osaan kuulemma olla. Musta kaikki tutut ja tuntemattomat ihmiset on ihanii, lapsille tykkään erityisesti antaa pusuja mutta kyllä aikuisetkin käy. Mä tykkään puskea ihmisten jalkoja vasten, kissat kuulemma tekee niin, mutta ei se mua haittaa. Mä tykkään siitä ja piste. Kissat on muuten mun heikkous, oon mä niitä päässy tässä vuosien aikana jahtaileen. Musta kaikki metsän eläimet on tosi kivoja, erityisesti oravat. Vitsit niitä on kiva ajaa puuhun! Oon mä jänisjahtiinkin päässyt, samoin fasaanijahtiin. Äippä ei tykkää näistä mun metsästysvaistoista, mutta mä tykkään. Onpahan sitten mitä vanhana muistella :D Nenäliinat on mun mielestä ihan super hauskoja, siis silputa niitä. Ihmiset ei tykkää, yllätys yllätys. Rakastan ruokaa ja multa ei koskaan mee ohi ruokailuhetket. Tykkään makoilla partsin sohvalla, mutta kyllä mä kuulen jos äippä nauttii teetä ja iltapalaa olkkarin sohvalla, silloin mun on päästävä sisälle tsekkaan jos lattialle tippuis joku pieni murunen. Musta on ihanaa nukkua päiväunia äipän vieressä, samoin mummolassa ja kummitädillä. Mä tykkään tosi paljon läheisyydestä, tungen itseni aina johonkin kainaloon. Kyllä mä broidinkin kanssa tykkään nukkua. Unikaveri on aina unikaveri <3 Ai niin hanskat, käsineet, lapaset  on mun lempparilelu, pallot ja muut on ihan naurettavia! Aina kun äippä tulee kotiin tai joku muu tuttu ihminen tulee kylään, mun täytyy saada joku hanska suuhun! Sitten mä meen pitkin kotia se hanska suussa, niin siistiä. Kerran olin lenkillä ja mun edellä meni koululainen joka roikotti lapasta kädessään. Mä näin tilaisuuden tulleen ja ohimennessäni nappasin sen lapasen lapsen kädestä, ihan mahtavaa! Tähän ei ihan kaikki perus jannut pysty, mulla oli pokkaa!"

 "Pikkuveikka Danny tässä moro! Mä oon hauska kaveri, tiesittekös sitä. Oon keksinyt kaikenmoista äipän pään menoksi. Musta on ihan tylsää ettei kaappien ovia eikä kylppärin ovea jätetä enää auki kun jäädään Eikan kanssa yksin. Mä kun niin tykkään tehdä tutkimusretkiä sitten kun en jaksa enää maata Eikan kanssa. Äippä joskus pohtii ettenkö ikinä kasva aikuiseksi. No en! Mä oon ikuinen veijari! Mä rrrrrakastan äippää, se on mulle kaikki kaikessa. Mä tykkään juosta lujaa metsässä mutta pidän koko ajan silmällä äippää, jos Eikka ottaa jalat alle, en lähden sen kaa seikkaileen. Äippä voi kadota sillä aikaa. Sitten kun Eikka palaa karkureissuiltaan, mä vähän kuritan sitä aina. Mä en ymmärrä miten se aina bongaa jonkun hajun tuolla mettässä. Mä lähden elukoiden perään ainoastaan silloin jos nään että ne juoksee lujaa edellä, mutta en mä kauaksi lähde ettei toi tärkee tyyppi kadota mua. Mua kutustaan draama queeniksi, musta se on ihan huippua, saa pistää kaikki näyttelijätaidot peliin. En oo sellainen sylikoira kuin Eikka, tykkään kyllä olla äipän lähellä ottamassa vastaan rapsutuksia, mutten sylissä viihdy. Mä oon vähän kovis siinä suhteessa. No ok kyllä mä tykkään nukkua päikkäreitä äipän viekussa ja kyllä mä öisinkin paljon nukun äipän viekussa. Nukun kuitenkin jalkopäässä etten häiritse liikaa. Mä oon aamu-uninen, musta tuntuu että isoveikka on tartuttanut sen muhun! Mutta näkisittepä mut ulkona, silloin mennään eikä meinata! Parasta on kun saa juosta, kiusata ja kisata Eikan kanssa. Kyllä muutkin koirakaverit käy, mutta Eikka on siitä paras että mä tiiän paljonko se kestää mun huumoria :D Isoveikka on mulle hirmu tärkeä, se on mun idoli <3 Se on opettanu mulle kaikkea huippu siistiä juttuja. Mä oon opettanu sille tokoakin ja se mulle. Alussa se ei tykänny painia eikä juosta mun kaa, mutta äkkiä mä sille opetin miten kivaa leikkiminen on. Tiiättekös, oon kova poika käyttään ääntäni. Äippä kutsuu sitä haukkumiseksi, eikä se tykkää jos haukun turhille jutuille, mutta musta on kiva käyttää ääntä! Jännitän vähän lapsia, en tiiä mutta musta ne on vähän epäilyttäviä, mutta jos ne heittelee mulle palloa, meistä tulee bestikset. Huippua on se, jos lapsia on useampi ja ne oikeen kisaa keskenään kenen vuoro on heittää mulle palloa ja nehän heittää, heittää, heittää ja sitten ne nauraa ja taputtaa mulle kun mä haen pallon niin nopeasti! Joskus vanhuksetkin heittelee tai potkii mulle palloa, sekin on ihan huippua! Äippä sanoo että mä oon palloaddikti, en tiiä mitä se tarkoittaa, mutta välillä se ottaa mun pallot jäähylle, se ei mua haittaa. Kyllä ne pallot sitten ilmaantuu takaisin viimeistään kun tehdään jotain kivaa yhdessä! Äippä aina sanoo että oon pieni partiolainen, mutta kyllä mä tuhmakin osaan olla. Sitten mua torutaan ja mä esitän loukkaantunutta ja mökötän. Emmä tiiä oonko partiolainen, enemmänkin se heppu Simpsoneista jonka motto on " I didn´t do it, nobody saw me do it".

Hei me tokoillaan

Ehkä me tästä talvihorroksesta heräillään pikkuhiljaa tavoitteellisesti treenailemaan tässä kevään kuluessa. Eihän tässä vielä mitään kiirettä ;) (Ehkä) korkataan VOI-luokka Vappuna kotikisoissa. Kyllä tässä vielä treenilistalla on vaikka mitä...Kokeiltiin jäällä luoksaria. Eka stoppi valui, samoin toinen ja stopin päätteeksi iloisuus loikka eteenpäin (jee jee) ja aina tuo maahanmeno jää vinoon. Loppu oli hyvä ja vauhdikas. Dannyn vauhti (kiire, kiire) tuottaa usein ongelmia (kuten tunnarissa), mutta innokas koira on miljoona kertaa kivempi treenikaveri kuin ei niin innokas :D Miten iloisesti D tuon luoksarinkin tulee <3 Ei ravia, ei lopun hiipimistä, toki stopit kärsii tuosta vauhdista, mutta ehkä niihin saadaan parannusta kevään aikana. Kauheasti ei voi alkaa Dannyn kohdalla himmailemaan vauhdin kanssa, muuten alkaa ennakoimaan. Että jep, se balanssi on vaan löydettävä.

Ja pieni pätkä seuruuta. Olipas kiva kuvata ylhäältä päin, täytyy kokeilla joskus uudelleen (Videolta huomasin että D lipoo kielellään tosi monta kertaa kuonoaan, onko innoissaan ja rauhoitteleeko itseään "pitää jaksaa keskittyä, en riehu, en riehu" ). Sivuaskeleet oikealle ihan yes. Vasemmalle jää perusasento vähän väljäksi. Peruutuksessa poikittaa "pitää nähdä mamin katse", mutta ainakaan ei jää enää paikalleen että "täh, mikä peruutus". Treeniä, treeniä...

Jäällä kuvaamassa..ja tässä tulos :D

Joskus kuvat kertoo enemmän kuin sanat :)

Aurinkoa, terveystarkkia ja iso huoh

Menneen viikon plussat. Aurinko paistoi viikonloppuna molempina päivinä, samoin yhtenä arkipäivänä ja valon määrä on ihan selvästi lisääntynyt, huippua. Viikon masishetki: Eikan haima oireili 4 viikon oireettoman jakson jälkeen, vatsa oli löysällä yhtenä päivänä ja oksensi 3 kertaa. Ei sentään vesiripulia (eikä verta) tällä kertaa. Tästä meni vuorokausi ja heräsin aamulla siihen kun Eikka istuu sängyn vieressä ja vatsa piti järkyttävää meteliä, kiputabletti kurkusta alas. Ei onneksi venytellyt peppua ylös joka on aina sen merkki että olo ei ole hyvä, eikä ollut yhtään levoton. Koirat olivat molempina päivinä ”mummolassa” hoidossa, ihanaa että koirat voin aina tarvittaessa viedä työpäivän ajaksi hoitoon ♥ En ymmärrä mistä Eikan oireilu johtui, syönyt vähärasvaista ruokaa ja tosiaan haima-arvotkin kunnossa. Fiilikset olivat kaikkea muuta korkealla. Huoh. Viikko päättyi kuitenkin valoisaan hetkeen eli siihen kun käytiin Dannyn kanssa terveystarkissa Tampereella. Aamulenkkiä ei kotomaisemissa tehty, käveltiin ainoastaan 200m bussipysäkille. Ennen tarkkiin menoa teimme kivan lenkin Pyynikin maisemissa. Polkuja meni ristiin rastiin pitkin metsää ja tehtiin vahingossa pidempi lenkki kuin olin suunnitellut. Käveltiin rauhassa, otin valokuvia ja törmättiin kaksi kertaa samaan ruskeaan keskarivillisurokseen, pojat olisivat kovasti halunneet leikkiä, mutta koiran omistaja ei uskaltanut päästää koiraansa irti. Kiirehän siinä meinasi sitten tulla tarkkiin kun aikamme lenkkeiltiin :D Hyvin löydettiin paikalle, jossa jonotettiin omaa vuoroamme tunnin verran. Danny sai terveet paperit eli silmät peilattiin puhtaiksi, polvet terveeksi 0/0 ja sydänääni normaali.  ♥ Kovasti ilahdutti mieltä. Ja pakko kehaista miten helppoa Dannyn kanssa on mennä tilanteisiin jossa on paljon tuntemattomia koiria, ihmisiä ja hälinää. Monet koirat siellä haukkuivat, läähättivät ja olivat levottomia. Danny oli super coolisti. Aina kun käänsin katseeni Dannyyn, katsoo se minua pikkuruisilla silmillään ”mitä me tehdään täällä, tultiinko tokokokeeseen”. Sitä ei kiinnostanut muut koirat, toki haisteli jos joku tuli haistelemaan, ihmisetkään eivät kiinnostaneet. Tutkimushuoneessakin oli niin kiltisti. D on aina niin vilkas, iloinen ja energinen kaveri, joten en tiedä mistä se aina saa tämän rauhallisen ja keskittyneen moodin päälle. Eikakin on yhtä cool samanlaisissa tilanteissa, sillä erolla että sitä kiinnostaisi kaikki ihmiset, puskee ihmisten jalkoja vasten ja kiehnää kuten kissat ♥ Näiden kavereiden kanssa voi mennä minne vaan!

Danny Pyynikillä:

 Lauantain aamulenkkeily jäällä auringon paistaessa:

Täysillä tai ei mitään

Miten olis joku herkku mulle?

Pikkuveli ruotuun!



Mikäs tässä aamuauringossa...mietiskelen jos vaikka juoksisin rantaan ihan pikaisesti...