Puolet lomasta eli kaksi viikkoa on takana, toiset puolet vielä
edessä. Täksi viikoksi luvattu hellepäiviä, no good. Kuten otsikkokin kertoo
meillä ollaan saikulla. Huoh tuntuu että ollaan ravattu ennätyksellisen paljon
tänä vuonna lääkärissä. Laskeskelin että vakuutusyhtiö on korvannut Eikan ell
käyntejä tänä vakuutuskautena jo noin 1200e (pattien poistosta kertyi suurin
osa..vähän alle 500€), Dannyllä ei onneksi läheskään näin paljon. Kuusi kuukautta jäljellä
vakuutuskautta :o No jos tämä loppukausi sujuisi paremmin. Anyway viikkoa ennen
lomaa koirilla oli hieman levottomat vatsat, ekalla lomaviikolla alkoi olemaan
enemmän tai vähemmän ripulia ja/tai löysää ulostetta. Otettiin kaikki kotikonstit
käyttöön eli maitohapot, rehuvalmisteet ja kevensin ruokaa. Välillä meni 2-3
päivää hyvin ja sitten taas romahdus. Toisella viikolla oli pakko antaa periksi
ja suunnata lääkäriin siinä vaiheessa kun ripulointia taas alkoi ilmestymään ja
molempien ulosteen seassa oli limaa ja hieman verta. Mentiin uuteen paikkaan
joka on lähempänä kuin meidän vakkari paikka. Onneksi ei menty pidemmälle, heti
kun päästiin autosta ulos Danny teki ripulit. Huh. Molemmilta otettiin
tulehdusarvot ja laajat verikokeet. Kummallakaan ei näkynyt tulehdusarvoissa
mitään eikä muissa verikokeissa. Molemmat olivat hieman kuivuneet ja aristivat selvästi vatsaa. Kaikki tulehdukset eivät näy verikokeissa ja selvästi molemmilla jotain
pöpöä suolistossa, koska oireilua jatkunut pidemmän aikaa. Molemmille kuuden
päivän antibioottikuuri, maitohappotabletit ja Eikalle haiman vuoksi
mahansuojalääkkeeksi Pepcidia. Dannyn korvat ovat myös punoittaneet on/off jo useamman viikon,
kotikonsteilla olen yrittänyt rauhoitella niitä. Lääkärikäyntiä edeltävänä
iltana D tipahti laiturilta järveen, tämä oli vika tikki Dannyn
korvabakteereille ja tulehdushan molemmista korvista löytyi. Ei hiivaa mutta
bakteeria molemmissa. Lääkäri kyseli onko mahdollista että koirat olisivat syöneet
jotain sopimatonta vai ovatko uineet paljon. En usko ruokateoriaan vaan
enemmänkin järviveteen ja sen bakteeritasoon. Eikkahan on kova juomaan
järvivettä, tykkää kovasti kahlailla myös. Danny juo vähemmän mutta juo
kuitenkin. Tyhmä minä unohdin jälleen kerran mitä järvivesi voi pahimillaan
aiheuttaa atoopikoille. Pariin kesään ei ole vedestä mitään oireita koirille
tullut, uskon myös että Dannyn korvat ovat altistuneet järviveden bakteereille.
Terveelle koiralle järviveden baketeeritaso tuskin aiheuttaa mitään, atoopikot
ovat asia erikseen. Lääkärissä käytiin torstaina, nyt on maanantai ja Eikan
vointi ollut hyvä, vatsa selvästi ärtyi aluksi antibiooteista joten herätti kahtena
yönä syömään vimmatusti heinää. Ei ole ripuloinut kertaakaan torstain jälkeen eikä heinääkään ei enää syönyt. Danny on ulostanut torstain jälkeen ainoastaan kaksi kertaa, viimeksi eilen aamulla teki vielä löysää. Nyt kyttään koko ajan milloin kaveri ulostaa ja mitä sieltä tulee :o Toivottavasti Dannyn masu alkaisi kohta toimimaan normaalisti. Ruokaa saavat nyt 5 x päivässä pieniä määriä. Hyvin on ruoka maistunut molemmille. Mennään pienillä annoksilla vielä tämän viikon perjantaille saakka, sitten
pikku hiljaa aletaan lisäämään normiruokaa. Tällä hetkellä syövät siis
keitettyä kanaa ja puuroriisiä. Kova nälkä molemmilla ja Eikka pääsikin
varastamaan palasen pizzaa viikonloppuna!! Ei onneksi vaikuttanut masuun mitenkään. Lääkärin jälkeen koirat olivat pirteitä ja mentiin Frantsilan kehäkukan kasvisravintolan/kahvilan terassille. Suosittelen lämpimästi kaikille Hämeenkyrön ohi ajaville, terassille olivat koirat tervetulleita ja vesikuppikin tuotiin. Koirat saivat paljon hymyjä aikaiseksi ja silittelyä myös. Niin nätisti käyttäytyivät <3 Oltaisiin saatu paikka
rally-tokokokeeseen elokuun alkupuolelle, mutta peruutin osallistumisen (ennen
kuin ehdin maksamaan), koska Danny olisi ollut vielä korvalääkkeen vuoksi
doupattu eikä me olla edes treenattu saikun vuoksi kahteen viikkoon yhtään mitään. Oman seuran historiallinen eka
rally-tokokoe pidetään 17.8. Sinne tähdätään jos ei kumpikaan ole silloin doupattu.
Eikka on hyvässä iskussa kun ollaan usein treenattu rallya, tarvitaan vaan
ratatreeniä ja palkattomuutta. Dannyn rallytreenit tänä vuonna on laskettavissa
yhden käden sormilla :D Eteen istumaan ja siitä peruuttaen tarvitaan treeniä,
muut kyltit saattaa mennä ihan tokopohjalta tai sitten ei :D Kiva kuitenkin jos
päästään testaan kotikisoissa. Jos ei tähdätään syyskuun rotumestiksiin, olisi ainakin aikaa treenailla ennen sitä!
Tähän väliin kesäkuussa kuvatut Dannyn eteenlähetystreenit +
törpön kiertoa. Ollaan menty tästä hieman eteenpäin sitä mitä ollaan ehditty treenaileen
ennen saikkua. Kuvaan tässä jossain vaiheessa kaikki EVL liikkeet missä
vaiheessa ollaan. Jahka kelit viilenee ja D taas terve.
Loman alusssa olin turistina Agirodussa Ylöjärvellä, seurailin lähinnä
makseja ja minejä. Vaikeita ratoja olivat tuomarit tehneet, eipä kovin montaa
nollaa tullut todistettua. Mitä siinä kuuntelin kisaajien mielipiteitä,
olisivat toivoneet helpompia ratoja, kyseessä kuitenkin sellaiset hyvän mielen
kisat. Mutta kovin näytti koirilla olevan hauskaa <3 Myyjiä oli paikalla
ihan kiitettävästi, joten sorruin ostelemaan vaikka mitä, katsokaa vaikka :)
Kuvista puuttuvat hau hau championin herkut joita tuli ostettua kasa koska
olivat hyvässä tarjouksessa!
Pipo, rally-toko pannat, pörrölelu
Aivan ihanan pastellin värinen ruutunauha, ihan must oli ostaa! Oli kaiken lisälsi hyvässä tarjouksessa 12e! Toki meiltä ruutunauha löytyy ennestään, mutta tämä oli aivan ihana!
Uusi RUKKAn treeniliivi peteltä hienolla logolla <3
Lääkärireissun jälkeen nauratti <3
Dannyn vahtivuorolla ei huku kukaan :D
Dannya lapsettaa....
Eikalla on PALLO, mulla ei. Tehkää nyt jotain!!
heh heh sain varastettua molemmat pallot :D
Eikka osaa jo kivasti peruutella rappusia, mutta aina on aikaa posettaa <3