Omg blogin päivitys tulee tässä!
Heinäkuun tokokokeen jälkeen ollaan jatkettu treenejä, kesälomalla harmittavasti ei treenaaminen oikein onnistunut, koska
ennätys hellekesä iski! Elokuun lopussa alettiin sitten jo enemmän treenaamaan
helteiden päädyttyä. Suuria ongelmia on edelleen ohjatun noudon sekä merkin
kierron ja sen jälkeisen noudon ja hypyn kanssa. Riippuen ihan päivästäkin,
joskus liikkeet sujuvat ihan ok, joskus taas todella harmittavia ongelmia.
Kovasti pohdin ilmoitanko meidät villakoirien tokomestaruuskisoihin Tampereelle
lokakuun lopussa, koska paketti ei todellakaan ole vieläkään valmis, mutta
päätin kuitenkin ilmoittaa. Jo pelkästään halliolosuhteet tuottavat oman
jännityksensä, mutta mennään kuitenkin, koska kisat ovat niin lähellä ja hyvän
päivän tullessa tuloskin on mahdollinen. Lisäksi sain osallistumismaksun
ilmaiseksi lahjakortilla joten miksei :D Tavoitteeksi asetetaan ettei nollata
kaikkia samoja liikkeitä kuin viimeksi ja toivottavasti ei tulisi uusiakaan nollattavia liikkeitä! Ihan rennosti tarkoitus mennä ja katsotaan mitä veijari
keksii! Tässä on vielä muutama viikko aikaa treenata, onneksi sisko on meitä jo muutaman kerran liikkuroinut, lisää vielä luvassa ennen koetta! Onnea on oma liikkuri, joka jaksaa kuunnella ja noudattaa ohjeitani <3
Syyskuun alussa oltiin Katja Kiviahon tokokoulutuksessa,
treeniaikaa oli 30 min josta me käytettiin 25 min ohjattuun noutoon.
Aloitettiin vääntämään liikettä ns. rautalangasta. Lopuksi vähän
eteenlähetystä. Ohjattua ollaan nyt treenattu todellakin rautalankamallilla ja
pikku hiljaa se alkaa tuottamaan tulosta. Jotenkin todella lohduttavaa, että kouluttajan omalle bortsulle tehty samaa treeniä rautalankamallilla :D Dannylle pitäisi opettaa katsomaan eteen ennen
minusta irtautuvia liikkeitä että oppisi bongaamaan katseen eteen esim. ohjatun
merkin ja merkkikartion. Vaikeaa on, koska kontakti on niin vahva. Liikkeet
jotka kestävät kauan ovat myös vaikeita Dannylle eli lähinnä ohjattu ja merkin
kierto. Katjalta sain myös vinkin siitä että ennen eteen lähetettäviä liikkeitä
voisin jännittää kropan ja laittaa esim. kädet nyrkkiin, koska silloin koira
tietää että nyt on jotain tulossa ja vauhtia ja varmuutta voisin saada tällä
keinolla minusta irtautuviin liikkeisiin. Pitää tätäkin muistaa treenata!
Eläinlääkärissä ollaan valitettavasti Eikan kanssa juostu
viime aikoina! Kesäloman alussa oksenteli äkillisesti aamulla ja illalla,
käytiin lääkärissä. Anaalit oli täynnä, verikokeissa ei mitään hälyttävää.
Lääkäri ei osannut kaikkia arvoja tulkita, joten käytiin tutulla
sisätautilääkärillä. Eikka sai närästyslääkettä (koska maiskuttelua öisin),
verikokeissa ei muuten mitään ihmeellistä, mutta yksi tulehdusarvo hieman koholla. Mitään
selitystä ei sille annettu, kontrolloidaan se myöhemmin sydänultran yhteydessä. Syyskuun alussa yhtenä
lauantaina heräsin aamulla siihen, että Eikka pyyti ulos. Teki todella pitkät
pisut ja oli apea. Tiesin heti mikä Eikkaa vaivasi, soitto ell ja Eikka sai pari tuntia pidätellä pissaa, että saisin näytteen. Päästiin aamupäivällä lääkäriin,
pissassa ei mitään tällä kertaa, mutta eturauhanen oli suurentunut tosi paljon.
Sai hormoonipiikin ja kipulääkettä. Toinen kerta saman eturauhasvaivan kanssa 6
kk sisällä, joten nyt edessä joko kastraatio tai hormoonipiikki 4 kk välein.
Syyskuun lopussa Eikkaan iski jokin pöpö, ripuloi hieman ja yöllä oksenteli
todella monta kertaa. Aamulla oksensi vähän vielä keltaista vaahtoa, lenkillä oli
kuitenkin reipas ja jäi levollisena nukkumaan. Tulin onneksi kotona käymään
ruokatauolla ja huomasin että Eikka oli oksentanut ison kasan nesteitä ja oli
todella vaisu. Käytiin ulkona pisulla ja Eikka jäi vain maahan makoilemaan
tehtyään pisut. Soitto pikaisesti tuttuun eläinlääkäriasemaan jossa ei yhtään
vapaata aikaa tarjolla. Soitto kunnan ell jonne tunnetusti ei aikoja saa
helposti, etenkään kun kello näytti jo 11.15. Selostin tilanteen, avustaja sanoi että ell lähdössä iltapäivästä tilakäynneille ettei aikoja periaatteessa ole tarjolla mutta avustaja lupasi vielä kysyä lääkäriltä. Soitti takaisin hetken
päästä ja sanoi että päästään jos tullaan heti. Eikkaa nesteytettiin ja se sai
suonensisäisesti oksennuksenestolääkettä. Ohjeeksi sai juoda paljon ja jos oksentaa
vielä, pitäisi viedä klinikalle Tampereelle. Eikka oli koko päivän tosi vaisu,
nukkui eikä herkutkaan maistuneet. Juotin ruiskulla koska ei juonut. Lauantai
aamuna laitoin kellon soimaan kuudelta jotta tsekkaisin ajoissa tilanteen jos
Eikka olisi edelleen vaisu lähdettäisiin Tampereelle. Eikka ei onneksi
oksentanut ja aamulla askel oli tuttuun tapaan jo todella reipas. Ja voi sitä
onnea kun makupalatkin maistuivat aamulenkillä. Puolelta päivin aloitti
ruokakupin vieressä istumisen. Nälkä! Kevyesti annoin ruokaa useamman päivän ja
onneksi tätä pöpöstä selvittiin loppujen lopuksi säikähdyksellä. Mutta edessä
on vielä loppu vuoden aikana kastraatio, sitä ennen käydään sydänultrassa sivuäänen
vuoksi.
Danny on selvinnyt tänä vuonna yhdellä lääkärikäynnillä. Sai todella ärhäkän hot spotin loppu kesästä, jos olisin ajoissa tajunnut mitä pienet näppylät ovat, eivät ne koskaan olisi ehkä niin ärhäkästi levinneet. Loppujen lopuksi hot spotit olivat salakavalasti levinneet vatsasta ja nivusista myös kainaloon. Lääkäri määräsi antibioottikuurin, jonka päädyttyä meni noin viikko kun huomasin jälleen kolme pientä näppylää tutulla alueella. Avauduin asiasta facessa ja sainkin tosi hyviä vinkkejä tuotteisiin mitä kannattaa käyttää ja jee näppylät hävisivätkin muutamassa päivässä. Nyt jälleen huomasin tällä viikolla pari tutun näköistä näppylää joista yksi näytti jo pieneltä rakolta, äkkiä jälleen parantavat tuotteet käyttöön. Todella ihmeellistä mistä näitä hot spotteja nyt syntyy, ei ole uinut sitten elokuun. Liittyneekö atopiaan? En tiedä, mutta toivottavasti tämä kostea syksy menisi nopeasti ohitse!
Danny on selvinnyt tänä vuonna yhdellä lääkärikäynnillä. Sai todella ärhäkän hot spotin loppu kesästä, jos olisin ajoissa tajunnut mitä pienet näppylät ovat, eivät ne koskaan olisi ehkä niin ärhäkästi levinneet. Loppujen lopuksi hot spotit olivat salakavalasti levinneet vatsasta ja nivusista myös kainaloon. Lääkäri määräsi antibioottikuurin, jonka päädyttyä meni noin viikko kun huomasin jälleen kolme pientä näppylää tutulla alueella. Avauduin asiasta facessa ja sainkin tosi hyviä vinkkejä tuotteisiin mitä kannattaa käyttää ja jee näppylät hävisivätkin muutamassa päivässä. Nyt jälleen huomasin tällä viikolla pari tutun näköistä näppylää joista yksi näytti jo pieneltä rakolta, äkkiä jälleen parantavat tuotteet käyttöön. Todella ihmeellistä mistä näitä hot spotteja nyt syntyy, ei ole uinut sitten elokuun. Liittyneekö atopiaan? En tiedä, mutta toivottavasti tämä kostea syksy menisi nopeasti ohitse!
Yhdestä asiasta Dannyn terveyden suhteen olen kuitenkin tosi
onnellinen, sillä sen suolisto on nyt paremmassa kunnossa sitten kesän 2016!
Edellinen Tylson kuuri syöty syyskuussa 2017, sen jälkeen ei ole onneksi
tarvinnut suolistoantibioottia syöttää. Mutta todella pitkän matka olemme
kulkeneet tähän pisteeseen. On kokeiltu raakaruokaa (eri lihoja), kypsennettyä
ruokaa (useita lihoja), märkäruokaa sekä useita nappuloita. Tulos on ollut joka
kerta sama—ripuli on iskenyt joko heti, muutaman viikon tai kuukauden syönnin jälkeen. Tai
viikon aikana on tullut ripulia/löysempää ulostetta muutaman päivän, sitten taas normaalia muutama päivä ja sitten taas löysää. Monesti muistan ne epätoivon hetket kun olen fiilistellyt
että jokin ruoka on sopinut useamman viikon, jonka jälkeen matto vedetty
jälleen jalkojen alta oireiden palattua. Miten voi olla mahdollista että jokin
ruoka sopii vatsalle muutaman viikon tai peräti neljä viikkoa ja sen jälkeen suolisto jälleen sekaisin. Ei
vaan ymmärrä! Heinäkuun toisella viikolla kesäloman alkaessa otettiin jälleen
uusi nappula testiin eli Trovet ankka & peruna. Tällä nappulalla on nyt
menty tähän päivään saakka eli 3 kk. Tänä aikana on tehnyt ripulia/löysää ainoastaan muutaman kerran eli vihdoinkin ruoka mikä sopii! Dannylle sopii myös Eikan nappulat eli RC Sensitivity control. Varovaisesti olen kokeillut myös antaa kypsennettyä lihaa sekä Oscarin
nautalihapullia eikä romahdusta ole tapahtunut. Joskus uloste saattaa olla
hieman löysempää, mutta en tästä enää stressaa, koska seuraavana päivänä tulee
taas ihan normaalia, kiinteää tavaraa. En tiedä ovatko nämä suolistovaivat
atopian liitännäissairaus, hyvinkin mahdollista! Mutta toivottavasti tästä on
suunta ainoastaan ylöspäin!
Kovasti jälleen p e n t u k u u m e t t a podetaan! Monella tutulla
ja facen kaverilla on nyt syyspentuja <3 Todennäköisesti ensi vuonna pentu
tepastelee taloon! Ehkäpä seuraava koira ei olekaan villakoira, vaikka rotu on
minulle kovin rakas. Rakastan villakoirien luonnetta, mutta ehkäpä kaipaan
seuraavasta koirasta vieläkin enemmän moottoria erilaisiin harrastuksiin.
Omilla puudeleillani ollut paljon huolia terveyden kanssa, joten senkin vuoksi
arveluttaa ottaa enää villistä. Tällä hetkellä itseäni kiinnostaa kaksi muuta
rotua, saa nähdä tuleeko kumpaakaan :D
Koirat ovat viettäneet viimeiset kaksi viikkoa
siskollani hänen lomaillessaan. Välillä olleet siskollani yötä, välillä olleet
kotona yön ja aamulla lähteneet iloisin mielin päivähoitoon siskolleni. Helppoa
koska sisko asuu 100m päässä :D Tällä viikolla pääsivät päiväretkelle kodalle
paistamaan makkaraa ja nauttimaan upeasta ilmasta. Kovasti olivat nauttineet ja
huolehtineet että makkarat tulee paistettua ja syötyä. Ensi viikolla sitten
paluu arkeen, toivotaan hyviä kelejä että voimme vielä treenailla koetta varten! ![]() |
Kukkuu! |
![]() |
Lisää kuvateksti |
![]() |
Hot spot pahimillaan |
![]() |
Kainalosta paljastui myös hot sopt |
![]() |
Lähellä on hyvä olla <3 |
![]() |
Retkellä eväiden vartija :D |
![]() |
Mitään ei olla saatu :D |
Kiva lukea Eikan ja Dannyn kuulumisia pitkästä aikaa täältä! Pakko kysyä, mitkä rodut on mielessä kun mietit uutta pentua? :D
VastaaPoistaEn paljasta vielä :D Ei vaan, yksi roduista on sama kuin sun pentu <3
PoistaTosi ihanaa katsella kuulumisia. Ihmettelinkin jo kun pojista ei kuulunut pitkään aikaan mitään.
VastaaPoistaKiva kuulla :)
Poista