tiistai 26. maaliskuuta 2019

Danny 7 vuotta!

Tänään rakas, uskollinen, viisas, vauhdikas ilopillerini täytti 7 vuotta! Onnea paljon kultakimpaleelleni, toivotaan huikeaa ja tervettä vuotta! Danny sai lahjansa jo etukäteen viikko-pari sitten, tämä M&M:n hamppari on ihan super hauska! Toinen uusi lelu on pallo, koska pallot on parhautta!



Teiden sulatessa ollaan päästy jo parkkipaikalla treenaamaan, ihan huippua taas treenata tokoa pitkän talvibreikin jälkeen. Toki ollaan talvellakin jotain pientä otettu kotosalla ja välillä ulkona seuraamista, luoksetuloa ja muuta pientä. Nyt päästään jälleen, toivottavasti uusin eväin, treenaamaan ohjattua noutoa, eteenlähetystä ja kierto-nouto-hyppyhärdelliä. Tärkein oppi Dannylle on saada se oikeesti katsomaan eteen ja hahmottamaan mitä ollaan tekemässä, kokeissahan sille on vaikeinta se että tietyt liikkeet kestävät aivan liian kauan ja napittaa minua eikä yhtään seuraa esim. ohjattussa noudossa liikkurin viedessä kapuloita. Kokeessa ei myöskään bongaa kierto-nouto-hypyy härdellin törppöä vaan lähtee hyppäämään estettä. Toukokuussa  mennään Katja Kiviahon koulutukseen, josko sieltä saataisiin uutta oppia jälleen, vaikka tuntuukin että painitaan näiden samojen ongelmien kanssa ikuisesti. Mutta kyllä me asetetaan tavoitteeksi mennä kesällä kokeeseen!

Eikka täyttää kuukauden päästä 11 vuotta! Kovin pirteä ja elämästä nauttiva seniori hän on <3 Ruoka ja herkku maistuvat niin, että paino on noussut lokakuusta 1,8 kg. Painon nousemisen selittää lokakuussa niskaan laitettu hormooni implantti, jonka myötä on seksuaalisesti rauhoittunut ja eturauhasvaivoja ei ole onneksi ollut. Tänä kesänä edessä uusi implaatio tai kastraatio. Krooninen yskä lisääntyi äkillisesti, otettiin röntgenkuvat keuhkoista ja niissä ei onneksi näkynyt mitään hälyttävää, lievää tiiviyttä todettiin keuhkojen välikudoksessa ja pienten keuhkoputkien seinämissä. Löydökset sopivat kroonisen yskän diagnoosiin. Eikalle tehtiin suppeampi sydänultraus, jossa näkyi sivuääni edelleen 2/6, sydän oli hieman laajentunut. Lääkäri suositteli sairauden etenemistä hidastavaa lääkitystä. Tämä otettiin kokeiluun. Yskäkin on onneksi rauhoittunut. Nälkä on a i n a, mutta annoskokoja olen alkanut pienentää. Herkkujakin pitää vähentää, Eikka painaa nyt 13,8 kg eikä enempää painoa saa kertyä. Temput, rally-toko ja tokoilu edelleen sopii Eikalle. Olen opettanut joitain EVL juttuja Eikallekin huvin vuoksi -- törpön kiertoa, ruutua, zeta. Oppimisen ilo on edelleen kova tallella kunhan herkut ovat matkassa :D

Talvi oli harmittavan leuto, joten ulkoiltiin ennätys vähän jäällä...ainoastaan kolme kertaa! Jäät olivat turvallisia ainoastaan kovien pakkasten aikana ja niitähän ei tänä talvena riittänyt. Välillä satoi vettä, välillä taas pakkasti. Erittäin vaihteleva talvi, jota ei enää kaipailla koska kevät <3 Voi sitä ihanuutta kun arki-aamuisin on valoisaa jo klo 6 kun herätään ja lenkille lähdetään. Aurinkokin on näyttäytynyt järvellä muutamana aamuna. Kohti kesää mennään!


















1 kommentti: